tiistai 24. tammikuuta 2017

Suokit treenaa taas!

Mulla on ollut melkein koko talvi "lomaa" suokeista. Tuike on viettänyt hyppylomaa loka-marras-joulukuun ja palaa taas nyt hommiin ensi viikonloppuna. Meidän oli tarkoitus hypätä jo viime lauantaina, mutta poni oli onnistunut irroittamaan kenkänsä, joten ne hypyt jäivät välistä. Nyt viikonloppuna kuitenkin aloitetaan taas ja jatketaan treenejä kohti ensi kisakautta. Tuikkeen omistajien kanssa ollaan suunniteltu että Tuike tekisi myös kenttäkisoja, joten kisakalenteri tulee olemaan sen osalta hieman erilainen ;) Poni on varmasti villi ekoissa treeneissä, koitan saada teille videota :)


Retu ja Kapsu aloittivat eilen myös talvitauon jälkeen hommat sileän treeneillä. Molemmilla olen mennyt joitain kertoja nyt talven aikana, mutta niidenkään kanssa sellaista aktiivista treeniä ei ole ollut. Pojat käyvät molemmat kuitenkin koko ajan tunneilla, joten ne liikkuvat säännöllisesti. Retu on tullut jo melko kunnioitettavaan ikään, joten olen halunnut säästää sitä, enkä ole ratsastanut ollenkaan kentällä kun talven läpi on ollut jos jonkinmoista keliä. Kun ratsastan, niin haluan ratsastaa sen kunnolla ja jos kenttä on jäinen, niin mielummin jätän menemättä kuin teen vähän sinne päin. Retu on talven aikana pudottanut paljon lihaksia ja tämä johtuu varmasti siitä, ettei sen lihaskunto ollut kesälläkään ähkyleikkauksen jälkeen läheskään sama kuin aiempina vuosina. Nyt alkaa siis armoton sileän treeni ja kun kenttä sulaa niin mukaan tulee kavaletit. Mitään estetreenejä en varmaan vielä kuukauteen ota mukaan, haluan Retua ensin sileällä paremmaksi.


Kapsu taas oli kehittynyt kivasti ratsastuskoululaisten ansiosta nyt talven aikana. Etenkin laukassa se jaksaa jo paljon paremmin. Tietenkin se ratalaukka kunto on ihan kateissa, mutta sitä me ei onneksi ihan vielä tarvita :) Kapsu pitäisi vaan saada klipattua, sen villahousut oli nimittäin ihan märät jo ekan 10 minuutin jälkeen :D


Tein suokkien kanssa ihan perustyöskentelyä. Molempiin suuntiin askeleet läpi, muutamat avot ja temponvaihdokset. Hevoset olivat treenin jälkeen ihan hikisiä vaikka en edes kovin kauaa ratsastanut, joten ne saivat kuivatusloimet päälle siksi aikaa kun klippasin Aapon pään loppuun.

Nyt saatte toivottavasti muuten suokeistakin jatkossa enemmän videoita ja kuvia kun saan tallille hoitajan muutaman kerran viikossa auttamaan! Nyt kun on vielä pimeää niin kuvailu ei ole ihan niin helppoa, mutta kohti kesää ja kevättä tilanne paranee varmasti rytinällä!!

Varattiin muuten eilen Aadan ja Nellin kanssa matka Niken luokse Saksaan! Ihanaa päästä sinne muuramaksi päiväksi katsomaan kisoja ja toivottavasti myös ratsastamaan ;) Lähdetään lauantaina 4.2 ja tullaan takaisin tiistaina 7.2. Lauantaina ja sunnuntaina on kisat Neumunsterissä, joten jos Nikke ja Laura hyppää siellä niin mennään varmasti mukaan :)

Tb. Saksaaan ja kisoihin <3

4 kommenttia

  1. Moi! Nyt ehkä tyhmä kysymys, mut mulle ei tuu sun storyja snäpissä vaik oon laittanu sut seurantaan? Onkoohan mä kämmänny jtn vai onko sulla jotkut asetukset vinksallaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Pitää tsekkaa, kyl se ainaki muille kai näkyy :D

      Poista
  2. ^^
    Mulla on ihan sama juttu! Oon lisännyt sut jo joku aika sitten, mutta ainoatakaan snäppiä ei oo näkynyt. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin nyt nollata sen, toivottavasti nyt alkaa näkymään :)

      Poista