tiistai 18. helmikuuta 2014

Evitskog 16.2

Käytiin Retun kanssa avaamassa kisakausi Evitskogin harjoituskisoissa viime sunnuntaina.


Päivä alkoi heppojen puunauksella ja kamojen roudaamisella autoon. Oona oli mukana jelppimässä ja keskittyi Retun hoitamiseen kun mä pakkasin kamoja. Sitten vaan hepat autoon ja menoksi. Retun kanssa matkaan lähti siis Siina, jolla hyppäsi Hannin mies Jan.


Kisapaikalla katsottiin hetki ensin kisoja, jonka jälkeen päästiin kävelemään rata. Mitään sen kummempaa radalla ei ollut, 2:lta 3:lle oli pitkät viisi laukkaa, joten rytmi piti saada kuntoon jo ykköselle. Muuten rata oli musta hyvä ja päädyissä oli tilaa ratsastaa suoraan, toisin kuin viimeksi kun hyppäsin kyseisessä maneesissa. Silloin pohja rullasi pahasti alta, nyt pohja piti paremmin ja esteet oli sijoitettu niin, etteivät kaarteet joutuneet ihan niin koville.


Kasikympin verkassa Retu oli tosi pinkeä ja menossa ihan joka suuntaan. Otin tarkoituksella paljon hyppyjä pikkuesteelle, jotta sain hieman ylimääräistä virtaa purettua pois. Paikat osui hyvin, mutta Retu ei oikeen viitsinyt noin pienillä esteillä käyttää itseään ihan kunnolla - perus Retu siis.


Rata kasikympissä oli tosi tasainen ja hyvä. Sain kaikki paikat osumaan ja Retu odotti kivasti mun ohjeita. Nyt mulla ei ollut sitä ongelmaa, että Retu olisi 3-4 askelta ennen estettä yrittänyt vetää itsensä pitkäksi, vaan sain jatkaa koko ajan samassa rytmissä. Toisaalta, mun laukkakaan ei ollut ihan niin iso, koska esteet olivat pieniä, joten isossa laukassa se tapahtuu selvästi herkemmin. Tuloksena nolla ja clear round.


Ysikympin verkassa Retu oli ihan super. Se odotti ja käytti selkäänsä nyt paljon paremmin. Pääsin jalkojen kanssa nyt lähemmäs ja sain laukasta todella hyvän. Otin vain muutaman hypyn, koska yksi rata oli jo alla.


Ysikympin rata ei ollut ihan niin tasainen kuin kasikymppi. Nyt kun laukkasin enemmän, koitti retu pari kertaa vetäistä itsensä juuri ennen estettä pitkäksi ja muutenkin se tuli huonommin takaisin esteiden jälkeen. Lisäksi jouduin parille esteelle lähettämään sen inahduksen kaukaa ja kutoselle se tuli turhan juureen juuri sen takia kun pääsi vetäisemään pidätettä vastaan.


Tuloksena kuitenkin nolla ja clear round jälleen. Rusetteja ei siis kummassakaan luokassa jaettu, koska kilpailut olivat vain harjoituskilpailut.

Alla vielä video 90cm:stä! Tästä on kiva jatkaa kisakautta :)

6 kommenttia

  1. Hienosti meni! Vauhtia ainaki piisas :)
    Olis muuten kiva kuulla, että jos sulla OLIS oma hevonen, millanen se olis jos saisit ite päättää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitäs olla sellanen maailman rehellisin kisakonkari joka veis mut isoille radoille, mutta todennäkösesti mulla ei sellaseen tuu koskaan olemaan rahaa, joten varmaan mulla olis nuori hevonen jota voisin itse viedä eteen päin :)

      Poista
  2. Onneks olkoon, ootte reetun kaa Etelä-suomen este ranking 2 ! :)

    VastaaPoista
  3. Ai ollaa, oho!! Mistä sen näkee? :D

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Hyvin rata näytti menevän! :D

    VastaaPoista