keskiviikko 12. helmikuuta 2014

NIIN hieno Aku!

Pitipä tännekkin tulla heti fiilistelemään eilisiä harjoituskisoja. Oltiin jälleen Peikillä kisailemassa ja nyt ei voi muuta kuin olla tosi tyytyväinen!

Hypättiin taas alkuun 90cm verkkaratana. Rata oli muuten erittäin hyvä, mutta ykköseltä kakkoselle tein yhdeksän laukkaa, vaikka olin suunnitellut välin kahdeksalla. Sarjalle tulin myös vähän pienessä laukassa, mutta silti ihan hyvään paikkaan. Yhteen kaarteeseen vaihto ei tullut ja menetin siitä hieman tyylipisteitä. Tällä kertaa sijaa ei siis tullut, mutta rata oli paljon rennompi ja parempi kuin viimeksi!

Metri oli aikaluokka, mutta ratsastin ihan rauhassa ja normaalin perusradan. Sain Akun laukasta tosi hyvän ja pääsin kaikille esteille perille asti :) Jätin 1-2 linjalta nyt sen ylimääräisen askeleen pois ja vaihdot tuli nyt pyynnöstä joka kerta, jee!! Nollarata oikeutti kolmanteen sijaa, mutta koska lähtijöitä oli niin vähän, ei siitä rusettia silti irronnut.

Hyppäsin loppuun vielä viiden esteen 110-radan. Nyt laukka oli jo melkein liian iso, tein seitsemän askeleen välin mm. kuudella, mutta ai että oli hieno fiilis!! Kaikki paikat ihan nappiin, en lyhentänyt ulos kaarteesta ja olin itse pystyssä hypyissä..

Nää tämmöset onnistumiset vaan saa aina niin hyvälle mielelle. Varsinkin kun Akukin on yleensä niin ailahteleva niin tasaiset suoritukset on meille ihan luksusta ja merkki siitä, että jotain on taas tehty oikein :)

Aku <3

4 kommenttia

  1. Minulla olisi kysymyksiä kisaamisesta.

    1. Saako kouluratsastuksessa suorituksen aikana hevosella olla pintelit?
    2. Saako kouluratsastuksessa suorituksen aikana ratsastajalla olla raippa?
    3. Saako este- ja kouluratsastuskilpailuissa ratsastajalla olla kannukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoituskilpailuissa suojat/pintelit ovat välillä sallittuja, mutta niihin kannattaa aina varalta pyytää lupa. Seura, alue ja kansallisissa kilpailuissa ne eivät ole sallittuja, ellei kutsussa toisin mainita.


      Raippa saa olla mukana jos kutsussa niin mainitaan tai jos kilpailee kilpailun ulkopuolisena.

      Kouluradalla kannukset ovat pakolliset alueluokista ylöspäin.

      Poista
  2. Yleensä raippaa ei kuitenkaan radalla saa olla.

    VastaaPoista