sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuotetestausta ja HIHS lippuarvonta

Viime ja toissa vuonna me Horse Shown yhteistyöbloggaajat olemme tehneet yhteistyötä meikkibrändi Joe Blascon kanssa. Tuohon yhteistyöhön olin enemmän kuin tyytyväinen joten tietysti minua hieman harmitti kun kuulin etteivät he ole tänä vuonna mukana. Sanotaan, että vaihtelu kuitenkin virkistää ja täytyy kyllä todeta että niin se kyllä virkistää :D Tänä vuonna saimme nimittäin todella mielenkiintoisen yhteistyökumppanin, Glamlinin.

Glamlin on netissä toimiva kauneuskonsultointiin keskittyvä palvelu, jonka kautta ammattilaiset valitsevat sinulle sopivia tuotteita tarpeidesi mukaan. Pystyt tekemään todella helposti ja vaivattomasti omaan ihoosi, hiuksiisi tms. liittyvän konsultoinnin heidän nettisivuillaan jonka jälkeen Glamlinin henkilökunta ottaa sinuun Facebookin kautta yhteyden. Ja voin muuten kertoa että yhteydenotto tuli todella nopeasti :D

Itse olin hieman skeptinen ensin sen suhteen että osaisivatko he todella auttaa tuotteiden valinnassa. Itse kerroin heille huonoista käsistäni sekä siitä, että mielelläni tekisin postauksen jostain muusta kuin meikeistä. Olen edelleen todella tyytyväinen meikkivalikoimaani ja täytyy sanoa että kokopäiväisenä ratsastajana en enää hirveästi päivittäin käytä meikkiä :D Itse haluan aina näissä yhteistyöpostauksissa kirjoittaa sellaisista aiheista joista oikeasti pidän ja voisin kuvitella myös teidän saavan jotain uutta ja informatiivista luettavaa. Glamlinin konsultti kysyikin sitten hiuksistani ja siitä, kuinka niitä hoidan. Käsien suhteen hänellä oli konsultaation perusteella idea, mutta hiuksiin liittyen vastasin vielä muutamaan tarkentavaan kysymykseen.


Glamlinin paketin sisältö paljastui minulle vasta sen saavuttua. Osasin arvata että siellä on jotain käsiin ja hiuksiin liittyvää, mutta mitä, niin se oli täysi arvoitus. Kun avasin perinteisen postipaketin ulkokuoren, paljastui alta todella kauniisti paketoitu paketti. Ottaessani paketin käteen, se tuntui todella arvokkaalta ja ajatuksella tehdyltä. Itse rakastan kivijalkakaupoissa asiointia juuri tuon fiiliksen takia - saat kauniisti paketoidun paketin ja kauniin pussin. Itse ostos saa sen myötä niin paljon lisäarvoa. Täytyy sanoa että tämä Glamlinin paketti oli ensimmäinen nettiostokseni josta minulle tuli vähintään yhtä hyvä fiilis kuin kivijalkakaupan ihanasta kassista. Kun paketista vielä paljastui personoitu kirje ja todella tarkat käyttöohjeet olin todella otettu. Glamlinin tytöt olivat todella nähneet vaivaa sen eteen miltä pakkaus ja ohjeet näyttivät ulkoisesti. Minulle tuli sellainen olo että he todella kunnioittivat asiakasta ja halusivat tehdä ostokokemuksesta ainutlaatuisen.

Paketin sisältö oli lopulta todella miellyttävä! Sain Lanzan Healing ColorCare Silver Brightening -hopeashamppoon ja Healing Strenght Manuka Honey hoitoaineen, Moroccanoil kuivashamppoon blondeille hiuksille ja Dermalogican Multivitamin Hand & Nail Treatment -käsivoiteen.



Olen käyttänyt noita kaikkia tuotteita nyt niiden saapumisesta asti ja täytyy sanoa että olen ollut todella positiivisesti yllättynyt. Nyt kun ratsastan joka päivä vielä enemmän kuin aiemmin, olen huomannut että hiuksia ei vaan voi pestä joka päivä vaikka kuinka haluaisi. Mulla ainakin alkoi päänahka kuivumaan todella nopeasti kun pesin hiukset joka päivä ja siihen oli keksittävä joku muutos.. Musta kuitenkin tuntui ettei mun vanha shamppoo puhdistanut hiusten juurta niin tehokkaasti, että oli koko ajan sellainen olo että olisi pitänyt pestä hiuksia.. Nyt näiden uusien tuotteiden avulla olen pystynyt pesemään hiukset vain kaksi tai enintään kolme kertaa viikossa. Tuo hopeashamppoo pitää hiukset jotenkin puhtaampana pidempää ja niinä päivinä kun tarvitsen hieman ehostusta, olen laittanut tuota kuivashampoota ehostamaan hiuksia. Hopeashamppoo poistaa tietysti myös keltaisuutta mun vaaleista hiuksista, mikä tekee osansa varmasti siihen ettei hiuspohja näytä niin likaiselta.

Ja tuo käsirasva on aivan ihana. Mähän olen kuin joku mummo kun nukun aina sellaisilla puuvillahanskoilla ja laitan kunnon rasvat sinne alle että ne imeytyvät mahdollisimman hyvin. Tuo rasva todella tekee hyvää mun käsille, mutta yksi huono puoli siinä on. Tuo pieni purkki maksaa 36,90e ja se kestää mun normaalikäytöllä ehkä kaksi viikkoa. Vaikka tuote on kuinka ihana niin ainakaan pelkästään tuota rasvaa mulla ei ole varaa käyttää.. Mutta tuo hopeashamppoo jää kyllä ehdottomasti mun ostoslistalle kun tämän yhden pullon on saanut kulutettua. Se taas vaikuttaa todella riittoisalta. Myös hoitoaine on ihana ja selvittää hiukset paremmin kuin hyvin.

Kuivashamppoota olen aiemmin käyttänyt Four Reasonilta. Se maksaa muistaakseni reilun 10e ja tämä Moroccanoil on 29,90e. Tämä kalliimpi versio tuntuu kuitenkin riittoisammalta ja uskon että jatkossa ostan myös sitä tuon Four Reasonin sijaan :)


Olisiko teillä jotain vinkkejä käsien hoitoon liittyvistä tavoista? Entä mikä on teidän suosikkituotteenne hiusten tai käsien hoitoon liittyen? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi lippua Horse Shown torstain Finland Finals & International Training Session -näytökseen. Arvonta päättyy tiistaina 10.10 klo 21.00. Jätäthän kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi jotta tavoitan voittajan :)

Ja hei, Glamlin on mukana HIHS:ssä Ladie´s Nightissa, joten pääsette siellä tutustumaan heidän palveluun lisää :) Itse pyörin myös siellä paikan päällä joten tulkaa ihmeessä moikkaamaan jos satutte mua näkemään!



38 kommenttia

  1. Kuoriminen kuuluu omiin rutiineihin. Olen myös talvisin käyttänyt käsissäni kasvoihin tarkoitettuja kosteita naamioita. Enää ei hilseile ja kuoriudu itsestään.

    weckman.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Käsien ihon kuorintaan käytän ruokaöljyä/rypsiöljyä johon sekoitan sokeria ja sitten hieron käsiin. Se jälkeen kun rasvaa tosi huolellisesti ja laittaa sellaset käsineet niin ei edes vaatteet yms. likaannu. Myös sitruunan käyttö ennen rasvausta lisää ihon pehmeyttä.
    Toi kuivashampoo kuulostaa kokieilemisen arvoiselta.
    nora.pulkkinen@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Itselläni (oli) on todella kuivat kädet ja paras rasva mitä oon käyttänyt on Vaselinen rasva keltaisessa purkissa. Ei siis ole tämmöistä pala Vaselinea, vaan ihan "juoksevan" rasvan muodossa. Hinta ei oo paha, rasva kuivuu nopeesti niin, että kädet ei jätä rasva jälkiä joka paikkaan, mutta ei kuitenkaan tarvi olla joka viides sekunti lisäämässä rasvaa. Ja kokojakin taitaa olla kolmea erilaista, joten senkään puoleen ei oo ongelmaa. En sit tiiä et kuinka hyvin sulla toimii, jos oot koko päivän tallilla ja siellä ei oikein ehdi mitään käsiään rasvailemaan 🤔. Itse nimittäin aamulla laitan vikaksi rasvaa, kun lähden ja aika nopeesti, kun tulen kotiin (koulupäivä 6h) lisään rasvaa aika nopeesti. Koulussakin kyllä on rasva purkki aina mukana ja sitä tulee käytettyä aina välillä, mutta tällä hetkellä tosi vähän, lähinnä "koti purkin" voimilla mennään koko päivä ja on ainaski tähän mennessä toiminnu hyvin. Mutta onnea sulle rasvan etsintään ja HIHSiin! 😊

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. En tarvi käsirasvaa ku pesen luonnollisella käsisaippualla ni ei kädet kuivu! Suosikkituote hiustenhoitoon on Young Livingin Laventeli-minttu-shampoo.
    pihla.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mun ihan lempparituotteet hiuksille on luonnolliset Young Livingin Laventeli shampoo& laventeliminttu-hoitoaine 😍 oon pari vuotta käyttäny ja hiukset on parempikuntoset ja pidemmät ku koskaan. Sit käsirasvana laventeli käsi-ja vartalorasva, ihanaa ja paksua voidetta! saana.pitkanen@aalto.fi

    VastaaPoista
  7. Mun ihan ykkös suosikki on Neutrogenan käsivoide, jota laitan aina aamuin illoin! Tää on super kosteuttava!
    aino.saukko@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Olen liian laiska rasvaamaan käsiäni, joten tähän en osaa sanoa mitään. Hiuksille suosin juurikin Lanzaa, mutta paras hopeashampoo on Fudgen! Batisten kuivashampoo on hyvä ja halpa.
    iina.alakarppa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olen varmaan viimeinen ihminen jonka vinkkejä käsienhoitoon kannattaa kuunnella: Omat kädet pysyvät erittäin pehmoisina pelkästään sillä, että rasvaan niitä Novalanin perusvoiteella silloin kun muistan (eli ~15 kertaa vuodessa). :D
    anniinasjvalkeinen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Käsiä rasvaan melko vähän, joten en osaa antaa siihen hyviä vinkkejä. Hiustuotteissa suosikkini on moroccanoil!
    nelli.korelin@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mulla on kovin helposti (ainakin kylmillä ilmoilla) kuivuvat kädet ja kuivuuttaan repeilevät kynsinauhat. Parhaaksi käsirasvaksi olen monien kokeilujen jälkeen kokenut L´Occitanen dry skin hand creamin. Rasvassa on 20% karite voita ja vaikka putkilo on kohtuullisen hintava se myös riittää päivittäisessä käytössä pitkään

    VastaaPoista
  12. ite käytän batisen kuivashampoota ja kääsiin laitan kookosöljyä
    juuli.valli@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Käsiä en rasvaile, mutta hoidan käsiäni kyllä luonnonsaippualla. Hiuksiin käytän hiusnaamioita, joiden ansiosta hiukseni ovat paljon parempikuntoiset kuin ennen!

    lindajasmiina.naatanen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Säännöllinen kuorinta ja jokapäiväinen rasvaus pitää ihan kunnossa. Hiuksiin hopeashamppoota viikottain, pitää vaaleat kiiltävinä. minzu85@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kädet pysyy pehmeinä ja kauniina kun rasvaa ne aamuin illoin. Vaikka olisi kuinka kiirettä, käsien rasvaus vie hetken mutta pitää kädet pehmeinä.
    Marjo.simila@espoo.fi

    VastaaPoista
  16. Lempparituotteet hiuksille ovat suolasuihke ja risiiniöljy! Öljy antaa kivasti kiiltoa ja kosteuttaa, suolasuihke taas toimii itsellä volyymin lisäämiseen ja samalla saa vähän beach waves-lookkia!

    johanna.lipponen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  17. Käsiä olen laiska hoitamaan, joten onneksi suuren osan vuodesta riittää vain kuorinta kerran viikossa suihkun aikana, ja sen jälkeen hyvä rasvaus, mulla käytössä igan apteekin perusrasva käsille. Muutamat talvikuukaudet kun kädet kärsii enemmän kuivuudesta, käytän tehokosteuttavaa Acon käsivoidetta.

    Hiukset onkin sitten toinen tarina, mulla on kuivat ja hieman karheat luonnonkiharat joihin en oikein vieläkään ole löytänyt täydellistä shampoo/hoitoaine/jätettävä hoitoaine-komboa, joten etsintä ja kokeilut niiden osalta jatkuu 😊

    minna.haaranen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kädet tulee pitää lämpimänä mahdollisimman hyvin ja kynsinauhat joustavina - näin iho pysyy siistinä eikä tule kiusausta repiä kuivia kohtia. Vaselini ja kynsinauhaöljy käyttöön! katri.suhonen@capgemini.com

    VastaaPoista
  19. Käsiin acon tuotteita ja hiuksiin milloin mitäkin.
    ellahuttunen@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Maailman paras shampoo: Herbal Essencen vaaleansininen kosteuttava, jossa kookosta! Valitettavasti tätä ei enää jostain syystä myydä Suomessa?!? Lähin mistä olen löytänyt on Italia!!

    Käsiä en hoida... Onneksi tallilla vessassa on kuoriva käsienpesusaippua! Tulee edes kuorittua kun tallilla käyn (3-5x viikossa)
    :)))
    terveisin Saara
    zara.axe@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Käsiä joudun rasvaamaan välillä töiden takia kun joutuu niin paljon pesemään... Kokki kun olen.
    Hiuksiini suosin tällä hetkellä Kevin Murphyn tuotteita, niissä on ihana tuoksu ja ne todella toimivat!
    jonnoajonnoa96@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Suosikkituotteet hiuksiin ovat Lushin Big -merisuolashampoo sekä leivinjauhe! Shampoo jättää hiuksiin ihanan tunnun ja tuoksun, ja pesujen välillä leivinjauhe raikastaa ja tuuheuttaa; parempaa kuin yksikään kuivashampoo!

    poninposti @ gmail.com

    VastaaPoista
  23. Talvisin ja itseasiassa tällein syksyllä jo kädet kuivaa tallihommissa ihan älyttömästi. Paras ensiapu ahavoituneisiin käsiin on Bepanthen 😍 linda.lehesaho@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Käsille normaali kosteusvoide + Helosania tallilla kuiville kynsinauhoille ja -valleille.

    Hiusten osalta parhaat tuotteet vielä löytämättä...

    marke_hamalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Kerastasen shampoiden ja hoitoaineiden lisäksi Arganöljy (Ruohonjuuri) on ihan huippua hiuksilleni. Hoitaa myös käsiä ja kasvoja loistavasti 😊
    Käsien kuorinnan olen tehnyt sokeri+hunajatahnalla 😊

    anette.paananen1@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kerastasen huippujen tuotteiden ohella hoidan hiuksiani parhaalla Arganöljyllä Ruohonjuuresta. Hoitaa myös käsiä ja kasvoja loistavasti!
    Käsien kuorinnan olen tehnyt sokeri+hunajatahnalla 😊

    anette.paananen1@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kerastasen shampoiden ja hoitoaineiden lisäksi Arganöljy (Ruohonjuuri) on ihan huippua hiuksilleni. Hoitaa myös käsiä ja kasvoja loistavasti 😊
    Käsien kuorinnan olen tehnyt sokeri+hunajatahnalla 😊

    anette.paananen1@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Käsien hoitoon suosittelen avokadoöljyä yöksi!
    hevena92@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. En ole varma tuliko edellinen kommentti perille, joten laitan uudestaan. Eli suosittelen käsille yöksi avokadoöljyä :)
    hevena92@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Ahavan käsivoidetta ja puuvillahanskat päälle.
    makoivisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Todella laiska oon hoitamaan käsiäni, talvisin pakko rasvata ettei ne ihan kuivu😁 Hiuksistakin voisi pitää paremmin huolta. Onneksi käytän edes laadukkaita hiustuotteita :)

    emilia00_@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mulla riittää käsien hoitoon ihan säännöllinen rasvaus aamuin illoin. En ole vielä löytänyt mitään superhyvää tuotetta hiuksille, enkä käsille ja tämän takia vaihtelenkin aika usein tuotteita. Käsivoiteena olen lähiaikoina käyttänyt L'OCCITANEn tuotteita ja hiuksissa sinunkin mainitseman Four Reasonin hiustuotteita. Tsemppiä käsirasvan etsintään ja HIHSiin!😊

    pihla.mensonen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Hiusten pesussa Davinesin tuotteet on suosikkeja, mutta paras hiuksia hoitava tuote on Ruohonjuuren Arganöljy, jota käytän myös koko kasvoille ja käsille! Käsien kuorintaan käytän sokeri+hunajatahnaa ja perus käsivoiteita :)

    VastaaPoista
  34. Fudgen hopeashampoo👌 hanna.peltomaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Ehdoton hiustenhoitosuosikkini paksuille ja karheille hiuksille on Klippotekin suihkutettava Argan-öljy! Se on helppo huiskia hiuksiin antamaan sileyttä ja kiiltoa. :)
    ahvenainen.krista@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Käsiä rasvailen ”aina kun on tarvetta” ja siihen käytän jotain the body shopin ruusujen tuoksuista rasvaa, imeytyy nopeasti ja kosteuttaa hyvin!
    Sara.bohadjum@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mä rasvaan kädet melkeenpä aina pesemisen jälkeen ceridal plussalla, joka on mielestäni parasta rasvaa! Ei jää tahmaiseksi, mutta rasvaa silti hyvin :) Hiuksiin laitan perus shamppoon lisäksi tresemmen hoitoainetta ja on pysynyt hiukset sileinä!

    anna.t.savolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mahtokohan mun edellinen kommentti tulla..
    Käsiin käytän ceridal plus -rasvaa, joka ei jää tahmaiseksi mutta rasvaa silti tosi hyvin. Hiuksiin käytän tresemmen hoitoainetta ja on pysynyt hiukset hyvinä :)

    anna.t.savolainen@gmail.com

    VastaaPoista