lauantai 28. huhtikuuta 2018

Mijaksen rutiineja

Vaikka bloggaamisesta onkin nyt ollut taukoa, niin ajattelin hieman palailla blogin ääreen ja laitella teille pikkuhiljaa kuvia ja videoita reissusta. Olisi ollut ihanaa pitää teidät ajantasalla koko reissun ajan, mutta aikataulut eivät oikein antaneet periksi ja iltaisin pitkien päivien jälkeen olin rehellisesti sanottuna niin puhki ettei tullut mieleenkään käynnistää konetta :D Lisäksi wifiä ei ollut ja netin jakaminen olisi syönyt mun kuukausittaisen nettimäärän melko nopeasti..


Mulla on itseasiassa varmaan enemmän videoita kuin kuvia reissusta, joten heti kun vaan ennätän editoimaan niin saatte kyllä ihan mukavan määrän videoita :D Tähän alkuun laitan nyt ihan aikajärjestyksessä eka Mijaksesta juttuja ja sen jälkeen Vilamourasta.


Mijaksessa olimme siis kuukauden verran. Paikka oli mielestäni todella kiva, etenkin isot kentät ja laukkarata olivat iso plussa. Oli ihanaa kun pääsi treenaamaan nuorten hevosten kanssa myös laukkaradalla, se toimi ikään kuin maaston korvikkeena. Talleja oli yhteensä yli 10, mutta hevosia oli noin kuudessa. Paikkahan oli aiemmin todella suosittu kisakeskus, mutta kaupunki ja kisojen järjestäjä eivät saaneet enää asioita sovittua ja kaupunki päätti heidän välisen sopimuksen ennen aikojaan ja tämän vuoksi mekin jouduimme lähtemään Vilamouraan kisoihin. Mijaksessa oli ratsastajia mm. Ruotsista, Puolasta, Meksikosta ja Irlannista. Ihmisiä oli ns. tarpeeksi mutta ei liikaa.


Päivärutiini meillä oli aika lailla sama joka päivä. Aamu alkoi klo 7 hevosten ruokinnalla, jonka jälkeen aina joko minä, tai hevosenhoitajamme Anu kävelytti hevoset ja toinen siivosi sillä välin karsinat. Mijaksessa oli myös kävelykone mutta sen pohja oli niin karmaiseva, että emme halunneet laittaa hevosia sinne. Kun talli oli tämän jälkeen vielä lakaistu, kävimme aamupalalla. Tämän jälkeen alkoi ratsastusurakka. Yleensä ennen päiväruokia (abaut klo 12) ehdin ratsastaa 2-3 hevosta ja päiväruokien jälkeen loput. Kun hevoset saivat päiväruoat menimme myös itse joko autoon tai läheiseen ravintolaan syömään.


Klo 16 hevoset saivat aina Hartogin lusernea 5-10 litraa hevosesta riippuen. Heinä ei ollut siellä laadultaan kovin huikeaa, mutta onneksi olimme tilanneet riittävästi pakatuissa umpipaaleissa tulevaa Robinsonia, joka oli hieman vahvempaa. Kaikkien näiden kombo oli lopulta oikein hyvä mix. Iltahommat, eli karsinoiden siivouksen ja hevosten talutuksen aloitimme yleensä klo 18 aikoihin. Hevosten kävelyttämiseen kului aika paljon aikaa koska niiden oli tärkeää päästä ulos ratsastuksen lisäksi myös ihan vain talutukseen, koska kotona ne ovat tottuneet olemaan ulkona 4-6h päivittäin. Klo 20 aikaan ruokimme yleensä hevoset ja laitoimme toiset loimet ja pintelöimme niiden hevosten jalat jotka olivat sinä päivänä hypänneet. Vaikka päivisin saattoi olla 15-20 astetta lämmintä, oli öisin todella kylmä.

Ruoista sen verran, että olimme tilanneet siis paikan päälle valmiiksi Robinsonilta heinää (samanlaista kuin Prohay) ja Hartogilta väkirehut. Paikan päältä oli mahdollista ostaa kuivaheinää, olkea ja purua, mutta väkirehuja hieman heikommin. Meille tämä oli oikeastaan ainut vaihtoehto, koska hevosia oli 14, eli emme mitenkään olisi voineet kuljettaa Suomesta kaikille väkirehuja ja heiniä. Ne, joilla on rekka esim. 5 tai 6 hevoselle, mutta vain 2 hevosta, saavat hyvin mukaan ainakin väkirehut sekä paljon heinää. Meillä oli Suomesta mukana kaksi isoa kanttipaalia, jotka riittivät matkan ajaksi sekä muistaakseni ensimmäisen viikon Mijaksessa.

Tässä oli nyt ensimmäinen pätkä reissusta, kertokaa ihmeessä mitä haluaisitte kuulla jatkossa. Päivittelen sitä mukaan kun saan videoita ja kuvia kaivettua esiin. Ajattelin tehdä ainakin reissun ABC:n minkä tein aikoinaan myös Saksan reissusta ja tietty laittaa erikseen vielä kisavideoita.


1 kommentti

  1. Olipa ihana huomata, että sulta oli tullut postauksia! Näitä on mukava lukea näin vähän jälkikäteenkin, toivottavasti ehdit aina välillä kirjoittamaan :)

    VastaaPoista