torstai 19. lokakuuta 2017

Nuorten hevosten luokat - check

Nyt on Horse Show kilpailemisen osalta taputeltu ja edessä olisi ihanaa ajanviettoa kavereiden kanssa ja tietysti huippuratsukoiden seuraamista!

Aapo hyppäsi molempina päivinä siis 6-vuotiaiden nuorten hevosten luokan tasolla 115cm. Minusta oli hieman kummallista että hyppäsimme molempina päivinä noinkin matalalla korkeudella - johan tässä on menty koko kausi 120-125 tasolla. Ymmärrän että paikka on hevosille haastava, mutta en usko että tulijakaarti kummemmin vaihtuisi vaikka korkeus olisikin sama kun esim. Racingissa. Siellähän ne paikat jokatapauksessa jaetaan suurimmalta osin..

Kuvat c. Hanna Heinonen


Kisat alkoivat tänä vuonna siis jo keskiviikkona. Meidän luokka oli vasta klo 21.20 ja itse starttasin viimeisenä. Arvosteluna oli Clear Round, joten kaikki puhtaan radan suorittaneet saivat ruusukkeen. Harmillisesti Aapo oli liikaa jalan takana ja en saanut radalle sellaista laukkaa ja rytmiä kuin olisin halunnut. Verkassa ajattelin jo ettei se ole tarpeeksi terävä mutta apujoukot sanoivat että se on hyvän näköinen ja hölmönä luotin siihen.. Pitäisi vaan alkaa luottamaan itseensä vielä enemmän, taas olisi jäänyt tyhmät virheet tekemättä.

Radalla saimme siis kaksi pudotusta jotka johtuivat molemmat siitä että Aapo juoksi esteelle koska olin joutunut avaamaan sitä alkuradan etäisyyksiin.. Rata olikin epätasainen ja olin melko vihainen itselleni radan jälkeen.. Ei auttanut kuin purra hammasta :D


Torstaina tsemppasimme molemmat ja rata oli niiiin paljon parempi! Sain Aapon jo verkassa hyväksi ja energiseksi. Sama meno jatkui radalla mutta itse hieman hätäilin yhdelle pystylle joka hiuksen hienosti putosi kannattimilta. Tuloksena toisesta vaiheesta 4 virhettä. Ilman virheitä aika olisi riittänyt sijoitukseen :)

Luokkapalkintojen lisäksi tässä torstain luokassa jaettiin pisteet kaikille hevosille. Aapo sai kammottavan huonon numeron, vain 6,6!! Kommenttina hevosesta oli muistaakseni hyvä laukka ja rytmi mutta tänään huonot pisteet sen takia koska hyppy suuntautuu liian lähelle estettä.. Katsottuani videon en olisi voinut olla enempää eri mieltä. Hevonen hyppäsi napakasti, suorana ja avasi hyvin takaa. Koska tuomarit arvostelivat vain esteet 1-5, ei loppuradan (este numero 7) yksi pieni etäisyysvirhekkään voinut vaikuttaa asiaan.. Näin nyt tällä kertaa, onneksi olin tukijoukkojen kanssa tyytyväinen rataan niin ei harmita tuo arviointi ihan niin paljoa..


Summa summarum. Radat olivat pieniä ja etenkin eilisen rata oli todella helppo. Tämän päivän radassa oli jo vähän enemmän tekemistä, kiitos siitä :)

Ihmettelin vain myös sitä että 5-vuotiaiden ja 7-vuotiaiden luokassa oli todella vähän lähtöjä. Vain 6-vuotiaita oli kunnon luokan verran. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan lisää hevosia ikäluokkakisoihin :)

ps. Lataan kisavideot myöhemmin ja lisään ne omana postauksena :)

6 kommenttia

  1. Livestä katottuna Aapo tuli kyllä melko lähelle esteitä eikä sillä ollut tästä syystä niin sujuva hyppy verrattuna muihin ;) En pahalla tätä sano, mutta vain verrattuna muihin sen ikäluokan hevosiin oli tuo arvostelu ihan oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :) tuomarithan arvostelivat vain esteet 1-5 ja niiden joukossa oli jopa muutama vähän turhan avoinkin etäisyys :) loppuradassa oli kaksi lähellä olevaa etäisyyttä, mutta niiden ei olisi pitänyt vaikuttaa suorituksen arviointiin.

      Poista
  2. Olin itse paikalla ja ihmettelin pisteitä. Kutosella alkava arviointi on jo aika huono ja ei Aapo ihan sitä olisi ansainnut. Hyvä että olit itse tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  3. Aikaisemmin taisi olla 115 ja 120 kuusivuotiailla? Mitä osallistuminen maksaa tänäpäivänä? Hinnat nousseet ja esteet pienentyneet?

    VastaaPoista
  4. Kilpailetko suokeilla jatkossa enää?

    VastaaPoista
  5. Toki :) Ensi kaudella menen ainakin yhdellä 4-vuotiaalla sekä Tuikkeella ja Kapsulla. Lisäksi mukaan on tulossa todennäköisesti pari muutakin suokkia :)

    VastaaPoista