tiistai 16. toukokuuta 2017

Rinkelin alkukausi

Tässä nyt hieman tiivistettynä Riinan alkukautta :) Tamma on ollut kisoissa kuin kotonaan ja ollaan päästy hyviin suorituksiin.

c. henskun valokuvaus

Riina oli mukana ekoissa kisoissaan Ypäjällä Spring Showssa ja hyppäsi perjantaina 80cm ja lauantaina 90cm. Ekassa luokassa se oli nolla ja ysikympissä saimme toisen vaiheen vikan esteen alas. Radalla Riina suoritti kaiken kyselemättä, kaikki tuntui olevan sille selkeää ja helppoa. Se ei tuijottanut mitään, ei edes isoja punaisia laatikoita, mitä se ei varmastikkaan ole koskaan aiemmin nähnyt! Verkassa se oli aluksi vähän ihmeissään eikä meinannut keskittyä mutta radalla se oli oikein hyvä ratsastaa.

Seuraavat kisat meillä olikin sitten tästä parin viikon päästä Hyvinkäällä Riders Innissä. Pääsimme Rinkelin kanssa hyppäämään ennen lumisadetta, onneksi :D Olin ilmoittanut Riinan avoimeen 90cm luokkaan ja noviisi 90cm. Tämä oli ihan hyvä päätös koska ekassa luokassa Riina keskittyi alkuradasta kaikkeen muuhun paitsi esteisiin ja tästä seurasi yksi kielto kakkoselle. Riina katsoi esteen vieressä olevaa laatikkoa eikä yhtään estettä ja yllättyi sitten iha todella kun olisi pitänyt hypätä. Tokalla yrittämällä pääsimme helposti yli ja loppurata oli ihan ok. Noviisiluokassa saimme yhden pudotuksen linjalta jossa en saanut Riinaa joissa valmiiksi kuudenteen laukka-askeleeseen. Väli oli hieman ahdas 6 laukkaa, mutta halusin tehdä sen kuitenkin odottaen koska Riina etenee radoilla oikein hyvin ja sen täytyy oppia odottamaan :) Muuten rata oli ihan super hyvä <3

c. henskun valokuvaus

Kolmannet kisamme hyppäsimme viime viikonloppuna Salossa. Menimme heppojen kanssa kisapaikalle pe aamuna ja hyppäsin heti ekan luokan aamulla. Se oli avoin 90cm luokka jossa oli arvosteluna clear round. Riina teki ihan hyvän radan ja keskittyi tällä kertaa todella hyvin eikä jäänyt tuijottamaan mitään rekvisiittojakaan :) Rinkeli teki nollaradan ja sai tästä ruusukkeen mukaan :) Olin tosi iloinen ettei se katsonut mitään esteitä - päinvastoin. Kun oli vähän täytettä niin se vaan hyppäsi paremmin. Toisena päivänä meillä oli avoin 90cm luokka ekana taas vuorossa. Lähtöjä luokassa oli todella vähän, mutta Rinkeli sijoittui silti tokalle sijalle tuloksella 0/4. Saimme viimeiseltä sarjalta a-osalta puomin mukaan mutta rata oli edellistä päivää tasaisempi ja parempi.

Noviisiradassa olikin sitten jo enemmän tekemistä ja se oli myös meidän eka metri. Riina oli verkassa jo vähän väsyneen oloinen, olihan sillä jo kaksi rataa takana ja kisapaikalla vietetty yö. Reippaasti tamma kuitenkin meni alusta loppuun vaikka väsy vähän jaloissa painoi. Itse olisin saanut jättää sille enemmän tilaa ennen esteitä niin ehkä joku noista puomeista olisi jäänyt pois. Luokan koko ei missään nimessä ollut sille liian vaikea, tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kisaan. Uskon, että hyppäämme seuraavaksi Riihimäellä noviisisarjaa ja avoimen 100cm. Sitten katsotaan mihin mennään seuraavaksi. Tässä 100cm rata ja linkki siihen.

c. henskun valokuvaus

Rinkeli on kerännyt mielestäni kivasti jo hieman massaa. Se näyttää jo enemmän hevoselta kuin kuukausi sitten :) Se saa edelleen paljon Hartogin sinimallasta joka päivä ja siihen lisäksi vielä öljyä, kauraa, Hartogin luzernea ja Hartogin Concept -rehua. Tuolla sinimallaksella se on mielestäni saanut tosi nopeasti parempaa ilmettä. Aluksi kun Riina tuli, se oli multa nimittäin hetken loppu mutta heti kun sain sitä lisää niin sen yleisilme lähti paranemaan melko nopeasti :)

Nyt keskitytään ruokinnan ohella myös hyvään sileän treeniin. Olen viime aikoina juoksuttanut mun hevosia tosi paljon koska mun satula ei oikein sovi kummallekkaan hirmu hyvin. Satulakaupoille olisi siis lähdettävä - argh. Se tietää aina vaikeuksia ja rahan menoa... Mutta mä itseasiassa tykkään juoksuttamisesta tosi paljon ja molemmat hevoset toimivat siinä hyvin. Etenkin Aapo irrottaa selästään tosi hyvin kun sen juoksuttaa kunnolla. Mulla on yleensä aina juoksuttaessa myös ravipuomit mukana, niillä saa hyvää tehokkuutta treeniin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti