torstai 4. tammikuuta 2018

Matka Espanjaan. Osa 1.


Vihdoin se lähtöpäivä koitti. Lähdin liikenteeseen heti aamulla ennen 7 koska mulla oli aika paljon hoidettavaa enne itse tallille menoa. Kävin mm. kaupassa hakemassa meille evästä ja postissa hakemassa mun uuden kypärän. Lisäksi poimin Wilman vielä kyytiin koska kaikki apu oli lähtöpäivänä tarpeen.

Lopulta oltiin tallilla 10 aikaan ja päästiin heti hommiin. Wilma klippasi viimetinkaan vielä Aapon ja viimeistelimme yhden toisen hevosen korvat. Itse pakkasin tavaraa autoon, hoidin hevosia ja hoidin sitten vielä pienenä yllätyksenä Mtv3:n kymppiuutisten loppukevennykseen tulleen kuvausoperaation toimittajan ja kuvaajan kanssa. Tästä linkistä pääsette vielä katsomaan loppukevennyksen meidän supersuokista Intosta.



Matkaan päästiin sitten tosiaan vasta tuntia arvioitua myöhemmin. Meillä meni sen verran kauan tuossa maikkarin jutussa, että lastaus aloitettiin vähän myöhässä ja totta kai hieman säädettiin seinien kanssa, jotta kaikilla hevosilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Satamassa oltiin kuitenkin erinomaiseen aikaan. Hevoset eivät joutuneet odottamaan liian kauaa ja pysyivät hyvin rauhallisina ennen laivaan siirtymistä. 

Autot valmiina lähtöön. Vasemmalla poikien auto, oikealla tyttöjen.

Normaalistihan hevoset ohjataan aina rampin alle laivassa. Noh, nyt ei ihan niin sitten käynyt, vaan meidät otettiin viimeisenä laivaan sisään. Lopputuloksena oli se, että meidän tamma-auto meno sisään nenä edellä, mutta uusi rekka jossa on peräkärry kiinni, peruutettiin sisään. Tätä varten koko yhdistelmä käännettiin laivan rampilla.. Voin kertoa, että oli muuten ihan pikkusen jännät paikat tuossa kääntämisen aikana. Mentiin ihan senttipelillä ja kuski sai pienet aplodit tämän taidenäytelmän jälkeen :D Laivan työntekijöiden mukaan noin pitkää yhdistelmää ei ole ennen noin tuossa rampilla käännelty :D Tämä paikka oli kuitenkin hevosille todella hyvä, koska ilma pääsi koko ajan kiertämään erityisesti poikien autossa todella hyvin. 

Laivamatkahan kestää 32h. Matkan aikana hevosia pääsee katsomaan neljän tunnin välein. Eli aina 8, 12, 16, 20, 24, 04, 08 yms. Me ruokittiin hevoset heti kun päästiin laivaan ja seuraavassa ruokinnassa vain juotettiin hevoset. Klo 24 taas ruokittiin ja juotettiin, 04 ja 08 sama juttu. Mutta.. Klo 12 olikin sitten niin karsea myrsky ettei mitään järkeä. Päästiin alas kannelle ja mietittiin hississä että nyt vähän meinaa keinua.. Saatiin tamma-auto laitettua valmiiksi kun toisen hevosauton kaveri tuli sanomaan että nyt muuten myrsky vaan pahenee että olkaahan varovaisia. Ei mennyt kauaa kun tuuli oli yltynyt jo 25m sekunnissa ja mulla alkoi tulemaan kaikki ruuat ylös. Anulla ei kovin helposti tule paha olo, mutta nyt sekin mimmi joutui vähän huonoon happeen. Lopulta ei päästy kuin osan ori/ruuna-auton hevosten luokse koska laiva keinui niin paljon, että hevoset ottivat vain koko ajan tukea sieltä mistä saivat ja meno meni liian vaaralliseksi. Lähdettiin sitten takaisin hyttiin ja otettiin pakon vaatiessa ekat pidemmät unet, huimat 2h!

Myrsky laantui seuraavaan klo 16 ruokintaan ja päästiin taas kaikkien hevosten luokse. Ori/ruuna-autossa pojilla oli ihan hyvä ilma ja vain muutama hevonen oli hikoillut myrskyn aiheuttaman jännityksen takia. Aapo oli ihan lunkisti ja ei ollut hionnut yhtään<3 Tamma-autossa taas tyttöjä oli jännittänyt ihan hirveästi (enkä yhtään ihmettele) mutta onneksi villaloimet olivat päästäneet hikeä hyvin läpi. Saatiin kaikki hevoset juomaan ja syömään hyvin!

Loput ruokinnat sujuivat hyvin. Aina kun ruokittiin hevosia, ne saivat liotettua, märkää heinää ja Hartogin viherpellettiä todella litkuksi turvotettuna. Sekaan laitettiin Care Promise mashia antamaan vähän makua ja mukaan sujautettiin myös vielä Conceptia tai Balancea hevosesta riippuen. Ennen matkaa hevosia on juotettu todella huolella ja ne ovat saaneet hyvin kattavasti vitamiineja EQ Orannan valikoimista.

Aapolla olen jatkanut hyväksi havaittujen Chia de Gracian tuotteilla. Tällä kertaa juotin Aapoa ennen matkaa (ja toki matkan aikana) Mash the ponylla ja aloitin tehokuurin immune boostilla viikko ennen reissua. Mash the pony on tarkoitettu nimenomaan talven kylmiin säihin hyvän juomisen edesauttamiseksi, kesäkuumien hikoiltujen nesteiden korvaamiseen ja palautumisen edistämiseen. Tämä herkullisen tuoksuinen sekoitus pitää sisällään vehnälesettä, ohramallasta, chia-siemeniä, inuliinia, omenarouhetta, oluthiivaa, piparminttua, nokkosta, himalajansuolaa ja punajuurta.

Tuon immune boostin on tarkoitus lisätä hevosen vastustuskykyä ja yleiskuntoa. Tässä sekoituksessa on mustakuminan siementä, rohtosalkoruusua, sarviapilan siementä, nokkosta, siankärsämöä, valkosipulia, tyrniä ja voikukanlehteä ja siitepölyrakeita. Mm. tuo rohtosalkoruusu sisältää paljon lima-aineita jotka suojaavat hevosen limakalvoja ja sen juuret, polysakkaridit parantavat elimistön vastustuskykyä. Sarviapila taas nopeuttaa palautumista ja siankärsämö vahvistaa elimistön vastustuskykyä ja immuunipuolustusta. Valkosipuli auttaa ylläpitämään hengitysteiden toimintaa ja tyrnimarja tarjoilee vitamiinipommin. Lisäksi olen koko reissun ajan jatkanut jo ruokinnassa mukana olleilla Protect that tummylla ja CdGE luomnnollisella nestemäisellä E-vitamiinilla sekä Chian siemenillä.

Stall Luther


Pääsimme ulos laivasta todella nopeasti. Satamasta ajoimme Thiessille ja itse nukuin koko tuon matkan koska laivalla olimme Anun kanssa nukkuneet vain 4h.. Hyvin maistui uni :D Thiessin luona olimme puolenyön aikaan ja saimme hevoset karsinoihin. Thiessin ihanat apurit siivosivat autot ja me muut kävelytimme, ruokimme ja juotimme kaikki hevoset. Tässä ruljanssissa meni koko yö ja nukkumaan ei keretty. Aamulla startattiin taas klo 6.30 rekkojen nokat kohti ekaa pientä pysähdystä. Otimme Helasoiden uusimman upean orihankinnan, Levisonnin, mukaan Zum Steller Hofista ja jatkoimme matkaa kohti Ranskan ja Saksan rajaa. Ainiin, Thiessiltähän meille tuli myös Helasoiden oma kasvatti mukaan. Tämä 7v tamma Esperanza kuuluu mun ratsastettaviin Espanjassa! 

Levisonn 


Nyt körötellään jo aika lähellä tämän illan yöpaikkaa! Olen saanut nukuttua tämän päivän ajojen aikana varmaan jo yhteensä 4h, ihanaa :D

Muistakaa seurata meitä kaikkia somessa <3 
Rohkelikon Into
Helas tiimi
Ja minä :D


Zum Steller Hofista napattiin Levisonn matkalle mukaan

9 kommenttia

  1. Into-pätkän linkki oli tainnut jäädä matkasta?

    Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
  2. Oletko pitkään syöttänyt Aapolle Protect that tummya? Onko Aapolla ollut jotain vatsavaivoja ja oletko huomannut tästä olleen apua niihin? Olen omalle hevoselleni harkinnut jotain vatsantoimintaa tukevaa ravinnetta, mutta en ole vielä oikein päättänyt mistä lähtisin kokeilemaan ja tämä kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä tuota, itse olen ollut sen suhteen tyytyväinen niin Akun kuin Aapon kohdalla. Silloin kun Aapolla yli vuosi sitten todettiin vatsahaavan alku aloitin tuon Protect that tummyn syötön ja siitä asti se on kuulunut sen ruokavalioon!

      Poista
  3. Jee muistahan päivitellä matkalta tänne!

    VastaaPoista
  4. Miltä tuntuu nyt kun pääsitte sinne ja Espanjassa on kisat peruttu? Olisi kiva kuulla mietteitä asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän lähdetään Vilamouraan kisoihin mutta olisihan se ollut helpompaa olla koko aika samassa paikassa.. Varsinkin kun tuo Mijas on paikkana aivan Super ihana..

      Poista
  5. Hei mikä toi sun igssä näkyvä uus kypärä on? Perus Samshield Shadowmatt vai Miss Shield? 🙊 Näinkö väärin et se ois se rose gold-malli, kuinka paljon se rose gold lisäsi hintaa? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Miss Shield, ihan sillä perus sinisellä kuorella ja tosiaan sillä rose goldilla yksityiskohdalla :) Siitä tuli vähän lisää hintaa, mutta siinä konkurssissa ei mikään mahdoton :D Tilasin oman täältä : https://www.ratsukellari.fi/tuotteet.html?id=11546/500242 ja pyysin erikseen sen rose goldin. Kypärä tuli tosi nopeasti ja se on kyllä hieno!!

      Poista