torstai 16. helmikuuta 2017

Niin hyvä fiilis!

Aku on ollut viimeisen kuukauden aivan upea ratsastaa. Se on suoristunut taas tosi paljon ja olen saanut laukkaan ihan uutta ulottuvuutta. Jotenkin sen kolmen kuukauden hyppytauon aikana panostin tuohon laukan ratsastettavuuteen niin paljon että se todellakin on kantanut hedelmää.


Olen hypännyt Akulla nyt noin joka toinen viikko. Useammin en enää varmaan sillä hyppää (ellei ole kisoja kaksi vkl peräkkäin) jotta saan säästettyä sen jalkoja koko kautta ja tulevia vuosia ajatellen. Akun kanssa pitää treenata nyt mahdollisimman hyvillä pohjilla ja hevosen pitää liikkua omilla jaloillaan itseään kantaen. Ei roikkuen mun jaloilla tai käsillä. Mitä paremmin saan sen liikkumaan oikein ja rennosti, sitä kauemmin se kestää. Eihän Aku nyt mitenkään risa ole, mutta fakta vaan on se, että se on iso hevonen ja sillä on ollut jaloissa piikittämisen aihetta jo useamman vuoden, joten iänkaikkisesti se ei voi kilpakäyttöä kestää. Joten nyt panostetaan entistä tarkemmin sileän työhön ja nautitaan ihanan kuuliaisesta hevosesta <3



Pitää vain nyt toivoa että saan tuon sileällä saavutetun rentouden säilymään myös radoilla ja hypätessä. Viimeiset treenit Niken kanssa ja yksin ovat sujuneet tosi hyvin :) Ollaan tehty hyppyjä vähän säästeliäämmin kun hevonen on tuntunut niin hyvältä. Näistäkin saatte vielä oman postauksen kuvien ja videoiden kera myöhemmin!


Ajattelimme Akun omistajan kanssa että aloittaisimme kisakauden Ypäjältä tai Riders Innistä ensi kuun alussa. Itse tykkään käydä Akun kanssa Riders Innissä koska siellä on iso hyvä verkka, joten suosin heidän kisoja ainakin Akun kanssa nyt tällä kaudella varmasti paljon. Vaikka Ainossa järjestelyt pelaavat ehkä vähän paremmin, olen silti enemmän tuon isomman verkkamaneesin kannalla. Varmasti Ainoonkin mennään jossain vaiheessa, mutta ainakin nopealla kisakalenterin vilkaisulla menen todennäköisesti Ypäjän, Riders Innin ja taas Riders Innin nyt alkukaudesta. Sitten saatetaan pitää vähän breikkiä ja sitten pääsisi jo ehkä hyppäämään ulos?


Ensi kaudelle mulla on Akun lisäksi siis Aapo ja mahdollisesti myös kaksi muuta puoliveristä. Lisäksi on tietty suokit Retu, Kapsu ja Tuike joilla kilpaillaan läpi kauden. Luulen, että pyrin jatkossa tekemään niin, että otan suokit yhtenä päivänä kisoihin ja puoliveriset toisena. Niin saan päivät jaksotettua vähän paremmin ja muutenkin homma pysyisi näin ehkä vähän paremmin hanskassa ;)


Kirjoittelen teille näistä uusista hevosista piakkoin lisää :) Toisesta täällä blogin puolella olikin jo juttua ihan pintaraapaisun verran, mutta syvennytään siihenkin jossain vaiheessa lisää!


Kaikki kuvat jälleen Aada Lätin ottamia <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti