tiistai 8. marraskuuta 2016

Kausi pulkassa

Mä luulen että mun hevosilla on kausi nyt aika lailla pulkassa. Kapsu ja Tuike saattavat ehkä mennä vielä jonkun kisan, mutta muilla on kisataukoa varmaan helmikuulle saakka.

Mikä siis on hevosten tilanne tällä hetkellä? Mitä me tehdään seuraavaksi ja mitkä on ensi kauden suunnitelmat noin suurin piirtein?

Aapo
Mun pikkumies on HIHSin jälkeen ollut vaan tarhalomalla ja kävelyllä. Se kiusaa kaikkia tarhakavereitaan parhaansa mukaan koko ajan enemmän ja enemmän, joten voi olla että otan sen loppuviikosta vähän töihin ettei elämä käy liian tylsäksi ;)

c. Heidi Pätsi

Aapo pääsee tässä nyt ennen joulua todennäköisesti Melindan koulutukiopetukseen joksikin aikaa. Ajattelin että olisi hyvä että se saa kunnon hienosäätöä myös kouluratsastusta ajatellen ja kukas muu sen tekisi paremmin kun ihana Melinda <3 Lisäksi joulun aikoihin Aapo saa vielä toisen lomajakson, vähän säiden mukaan. Meillähän ei sitä maneesia ole, joten jos tulee hyvin lunta niin hankitreeniä en jätä pois mistään hinnasta ja silloin loma siirtyy eteen päin, mutta jos on jäistä niin heppa saa hyvillä mielillä olla kevyellä :) Lisäksi mennään Niken treeneihin ja käydään Johkulla varmaan muutama kerta ennen joulua.

Aku
Aku piikitettiin vasemmasta etu ja takajalasta heti viime Niken treenien jälkeen. Treeneissä se oli pysähtynyt kummallisesti muutamalle esteelle ja se liikkui muutenkin vähän ahtaasti ja pohdimme Niken kanssa, että olisi hyvä käyttää se taas tsekissä. Tilanne oli huomattavasti parempi kuin 6kk aiemmin, mutta kinner ja etuvuohinen päätettiin kuitenkin piikittää koska ne vaativat sen. Nyt Aku palasi viime viikolla treeniin ja viikonloppuna käytiin kahtena päivänä maneesilla laukkaamassa :) Heppa oli aika intona <3

Aku saa nyt talven treenata säästeliäämmin. Otetaan hyppykertoja vain 1-2 per kuukausi ja koitetaan sillä hieman säästää hevosta. Ensi kaudella katsotaan sitten miltä hevosen kunto näyttää ja kilpaillaan sen mukaan.

Akun omistajan toiveesta koitan myös startata sillä nyt talvella jotain koulukisoja, ihan vaikka vain harjoituskisoja jos sellaisia löytyy :)


Tuike
Tuikku muikkunen treenaa talvella ihan normaalisti. Koitan valmistella sitä parhaani mukaan ensi kauden suokkien kansallisiin 100cm luokkiin. Koitetaan pitää treenit säännöllisenä parhaamme mukaan sen puitteissa miten maneesille aina pääsemme :)


Kapsu
Kapsu treenaa myös ahkerasti koko talven. Sen kanssa koitan myös saada varmuutta 100 ja 110 luokkia varten, joita toivoisin sen ensi kaudella hyppäävän. Katsotaan miten sen kanssa suunnitelmat pitävät, sen kanssa en ole vielä kertaakaan tehnyt pidempää kisakautta.

Kapsu vaatii paljon rutiinia kisoista, joten se aloittanee pikkuluokilla jo heti tammi-helmikuussa, jotta pääsee kisojen makuun mahdollisimman hyvin. Hallissa se on ollut hieman ihmeissään, joten aloitetaan ihan 80cm luokilla ja mennään siitä taas rauhassa ylöspäin.

c. Hanna Heinonen

Retu
Retu toimittaa virkaansa ratsastuskoulussa ja ratsastan sillä nyt talvella lähinnä vain sileällä. Säännöllisemmät treenit alkavat sitten kevättalvella kun lumi pikkuhiljaa sulaa ja kenttä alkaa olemaan paremmassa kunnossa.

c. Heidi Pätsi

Ensi kautta täytyy miettiä sitten lähempänä kun näkee millaisessa kunnossa hevonen on talven jäljiltä. Retun ähkyleikkauksen jälkeen kunnon estetreenejä ei ole tehty kovinkaan montaa, joten sen kanssa täytyy edetä myös ihan rauhassa.

c. Heidi Pätsi


Arttu
Meidän super miniponi <3 Tästä ponista teen myöhemmin pienen esittelyn, koska juttua siitä ei aiemmin täällä blogissa ole ollut :)

Artun olisi tarkoitus päästä breederssiin - olisiko jollain myydä osallistumisoikeus? Artun pitäisi ensi kaudella startata 80cm luokkia ja sen pikkukuskin pitäisi myös päästä kisoihin :) Artun kanssa treenejä jatketaan koko talven läpi säännöllisesti.

c. Leena Kahisaari

Kermis
Kermis on siis 4-vuotias varsonut suokkitamma. Kermistä ratsastetaan nyt sisään ja sen kanssa pitäisi tehdä töitä talven läpi kelien mukaan. Nyt olen ollut selässä kolme kertaa ja neiti on ollut todella fiksu. Keväällä se osallistuu 4-vuotiaiden laatareihin, vaikka onkin siinä vaiheessa jo 5v. Varsoneet tammat saavat nimittäin mennä nelivuotiaiden mukana :) Jos sieltä irtoaa paikka syksyn finaaliin, valmistellaan tamma sinne. Nyt edessä on seuraavaksi kuitenkin paljon perustyötä ja maastoilua.


Tällaisia suunnitelmia olisi siis heppojen päämenoksi. Toki hevosten kanssa kaikki suunnitelmat aina elävät, mutta tältä meidän talvi voisi näyttää :) Tämän lisäksi mulla on paljon muitakin hevosia ja poneja koko ajan ratsastettavana, mutta niistä en tänne blogin puolelle päivittele ajanpuutteen vuoksi :) Mun mielestä on kivempaa että pääsette lukemaan tietyistä hevosista vähän enemmän kuin kaikista vaan inan :)

2 kommenttia

  1. Kiva lukea heppojen kuulumisia! Minkä merkkiset noi sun housut on, jotka on sun jalassa tossa Retun kuvassa? Ne on jossain muissakin sun postauksissa vilahtanu ja oon miettiny et mitkähän ne on :D Kivan näköset! Muutenkin vois kiinnostaa, jos esittelisit vähän sun ratsastuskamoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut on ostettu Smart Riderssista, merkki on Cavalier Toscana. Niitä ei vaan taida enää saada, oli muistaakseni joku limited edition!

      Voisin jossain vaiheessa koittaa tehdä postauksen kamoistani :)

      Poista