sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kun kaikki muuttuu

Syksy on ollut muutosten aikaa. Koko elämä on samalla mennyt paljon eteenpäin mutta toisaalta paljon on viety pois. Blogin ääreen on ollut vaikea istahtaa kun en ole oikein saanut kuvia hevosista ja ajatukset ovat olleet ihan muualla.


Suurin muutos elämässä oli ehdottomasti kaksi kuukautta sitten alkanut uusi työ. En ole hirveästi avannut vielä uutta työtäni somessa koska halusin ensin tehdä hommia ennen mitään puheita ja kuvia. Aloitin siis kokopäiväisen ratsuttajan työn kaksi kuukautta sitten Oriasema Helasuolla. Tämä työ on ainainen unelmieni täyttymys - pääsen ratsastamaan työkseni ja kouluttamaan nuoria hevosia. En voisi olla tällä hetkellä tyytyväisempi työhöni, rakastan todella sitä mitä saan tehdä.

Tämän työn myötä ensi kevät on todella erilainen. Lähdemme heti tammikuun ensimmäisinä päivinä Espanjaan kahden täyden hevosrekan kanssa. Tarkoituksena olisi, että mukaan lähtee sekä nuoria oreja jotka eivät kilpaile, mutta tutustuvat kisaelämään ja pääsevät treenaamaan kunnolla ennen astutuskautta. Lisäksi mukaan lähtee liuta 5 ja 6-vuotiaita ratsuja sekä tietysti rakas Aapo.


Matkakohteenamme on Mijaksen Costa del Sol Tour jossa hypätään kansainvälisiä 1* kisoja :) Minulle nämä ovat ensimmäiset kansainväliset kilpailut ja olen kyllä todella innoissani!! Olemme reissussa kolme kuukautta ja matkalta saatte varmasti paljon postauksia :)



Kun yksi ovi aukeaa niin toinen sulkeutuu. Niin kuin moni on varmasti somesta huomannut, jouduin lopettamaan Riinan lähes kuukausi sitten. Tamma sai niin pahan ähkyn ettei sillä olisi ollut kalliin leikkauksenkaan avulla kovin kummoisia mahdollisuuksia selvitä :( Päätin antaa lääkäreiden lopettaa Rinkelin kärsimykset koska ennusteet olivat niin huonot. Päätös oli lopulta aivan oikea - patologi oli avannut tamman ja paksusuolen alussa oli ollut 180 asteen kierre joka on leikkauksessa todella haastava hoidettava.. Kaikista eniten mua harmittaa mun kummisedän puolesta joka niin yritti auttaa mua rahottamalla Riinan hankintaa ja nyt siitä jouduttiin heti luopumaan eikä ole mitään takeita siitä että saisimme henkivakuutusrahat Tapiolalta..


Arki on siis ollut toisaalta viime aikoina ihanaa mutta toisaalta todella surullista. Riinan poismeno oli mulle tosi kova paikka ja mulla on sitä jatkuvasti tosi iso ikävä<3 Tarkoituksena oli myydä Aapo Espanjassa ja pitää vain Riina mutta nyt tilanne on ihan toinen.. Saa nähdä miten myynnin nyt käy.


Onni on kuitenkin kaikki ihanat ystävät jotka ovat olleet mun tukena koko ajan ja jaksavat aina auttaa kun sen tarpeessa on<3


Uuden työn myötä Aapo on nyt muuttanut myös Helasoille. Pääsen treenaamaan siellä säännöllisemmin ja myös reissuun lähtö helpottuu kun kaikki hevoset ovat yhdellä tallilla. Tällä viikolla oltiin Piia Pantsun treeneissä ja parin viikon päästä päästään taas parhaan Niken treeniin! Sitten Piia tuleekin taas jo uudestaan :) Tässä on nyt mulle Sannan lisäksi ihan tosi hyvä kombo, olen enemmän kuin tyytyväinen näiden kaikkien treeneihin.


Tänään räpsittiin pitkästä aikaa Wilman kanssa vähän kuvia ennen kuin lähdin kisoihin kahden nelivuotiaan kanssa. Päällä mulla on Equestrian Stockholmin uusi ihana Plumin värinen college ja Aapolla on siihen sointuva huopa ja huppu. Olin ajatellut tämän värin sopivan Riinalle täydellisesti mutta onneksi ne passaavat Aapollekkin hyvin<3 Mullahan on tuo college myös sinisenä ja ne ovat kyllä mun lempparipuserot ratsastukseen tällä hetkellä. Nyt koitan vaan säästellä niitä Espanjaan että ne olisivat siellä hyvässä edustuskunnossa :D Toi pipo taas on kasvanut mun päähän kiinni, sain sen yhdeltä ihanalta oppilaalta kiitokseksi ja se on aivan täydellisen paksuinen. Siinä on otsan levyinen fleece-osio mutta muuten se on ohkaisempi ja ihan paras juuri näille nollakeleille!


torstai 19. lokakuuta 2017

Nuorten hevosten luokat - check

Nyt on Horse Show kilpailemisen osalta taputeltu ja edessä olisi ihanaa ajanviettoa kavereiden kanssa ja tietysti huippuratsukoiden seuraamista!

Aapo hyppäsi molempina päivinä siis 6-vuotiaiden nuorten hevosten luokan tasolla 115cm. Minusta oli hieman kummallista että hyppäsimme molempina päivinä noinkin matalalla korkeudella - johan tässä on menty koko kausi 120-125 tasolla. Ymmärrän että paikka on hevosille haastava, mutta en usko että tulijakaarti kummemmin vaihtuisi vaikka korkeus olisikin sama kun esim. Racingissa. Siellähän ne paikat jokatapauksessa jaetaan suurimmalta osin..

Kuvat c. Hanna Heinonen


Kisat alkoivat tänä vuonna siis jo keskiviikkona. Meidän luokka oli vasta klo 21.20 ja itse starttasin viimeisenä. Arvosteluna oli Clear Round, joten kaikki puhtaan radan suorittaneet saivat ruusukkeen. Harmillisesti Aapo oli liikaa jalan takana ja en saanut radalle sellaista laukkaa ja rytmiä kuin olisin halunnut. Verkassa ajattelin jo ettei se ole tarpeeksi terävä mutta apujoukot sanoivat että se on hyvän näköinen ja hölmönä luotin siihen.. Pitäisi vaan alkaa luottamaan itseensä vielä enemmän, taas olisi jäänyt tyhmät virheet tekemättä.

Radalla saimme siis kaksi pudotusta jotka johtuivat molemmat siitä että Aapo juoksi esteelle koska olin joutunut avaamaan sitä alkuradan etäisyyksiin.. Rata olikin epätasainen ja olin melko vihainen itselleni radan jälkeen.. Ei auttanut kuin purra hammasta :D


Torstaina tsemppasimme molemmat ja rata oli niiiin paljon parempi! Sain Aapon jo verkassa hyväksi ja energiseksi. Sama meno jatkui radalla mutta itse hieman hätäilin yhdelle pystylle joka hiuksen hienosti putosi kannattimilta. Tuloksena toisesta vaiheesta 4 virhettä. Ilman virheitä aika olisi riittänyt sijoitukseen :)

Luokkapalkintojen lisäksi tässä torstain luokassa jaettiin pisteet kaikille hevosille. Aapo sai kammottavan huonon numeron, vain 6,6!! Kommenttina hevosesta oli muistaakseni hyvä laukka ja rytmi mutta tänään huonot pisteet sen takia koska hyppy suuntautuu liian lähelle estettä.. Katsottuani videon en olisi voinut olla enempää eri mieltä. Hevonen hyppäsi napakasti, suorana ja avasi hyvin takaa. Koska tuomarit arvostelivat vain esteet 1-5, ei loppuradan (este numero 7) yksi pieni etäisyysvirhekkään voinut vaikuttaa asiaan.. Näin nyt tällä kertaa, onneksi olin tukijoukkojen kanssa tyytyväinen rataan niin ei harmita tuo arviointi ihan niin paljoa..


Summa summarum. Radat olivat pieniä ja etenkin eilisen rata oli todella helppo. Tämän päivän radassa oli jo vähän enemmän tekemistä, kiitos siitä :)

Ihmettelin vain myös sitä että 5-vuotiaiden ja 7-vuotiaiden luokassa oli todella vähän lähtöjä. Vain 6-vuotiaita oli kunnon luokan verran. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan lisää hevosia ikäluokkakisoihin :)

ps. Lataan kisavideot myöhemmin ja lisään ne omana postauksena :)