maanantai 19. joulukuuta 2016

Miten menee?

Huhheijaa. Taas on liian pitkä aika viimeisimmästä postauksesta kulunut.. Somea olen kyllä koittanut muuten päivitellä mahdollisimman usein, varsinkin Snäpissä on vaikka mitä hauskaa aina tarjolla :D (nimimerkki on pikkkkis)

Kaikki kuvat viime talvelta, c. Anna Aalto

Aapo on ollut nyt kaksi viikkoa kunnolla hommissa ja se on mennyt tosi kivasti. Vaikka se vaan lomaili melkein 6 viikkoa, niin silti se on saanut kerättyä kivasti sen aikana massaa ja se näyttää jo ihan hevoselta :) Ja tietenkin sen on myös kasvanut, virallinen mitta näytti 164cm. On se iso poika ;)

Ollaan nyt käyty maneesilla kolmisen kertaa viikossa ja tehty ihan vaan perushommia. Ainut "uusi juttu" minkä olen lisännyt mukaan meidän treeniin on avot. Siinä saan Aapoa kantamaan etenkin oikealle sen lapoja vähän paremmin, se jää nimittäin helposti heijaamaan vähän puolelta toiselle niin suoralla uralla kuin avossakin. Avojen avulla saan sen paremmin takajaloille ja suoremmaksi ylipäätänsä.


Viikonloppuna hyppäsin Aapolla myös ekaa kertaa HIHSin jälkeen. Ajattelin että luvassa olisi ollut ihan megaloikkia mutta toisin kävi. Aapo oli ihan cool ja hyppäs pieniä esteitä rennosti. Tein ihan vaan pienen pieniä pystyjä, ihan mav. 80cm korkeudella suorilla urilla kun ne olivat maneesissa valmiina :)


Tällä hetkellä on vaan maailman ärsyttävintä koittaa kuivatella Aapoa kun sen karva on niiiiin pitkä. Mun klipperi on ollut nyt palautettuna ostopaikkaan 4 kuukautta ja vieläkään en ole saanut uutta tilalle. Ennen HIHSiä sain kaverin klipperin lainaan ja sain Aaposta eläimen näköisen mutta nyt sen kuontalo muistuttaa jälleen enemmän islanninhevosta kuin esteratsua.. Mulla menee valehtelematta tunti tallilla ainakin pidempää Aapon kanssa koska se kuivuu niiiin hitaasti. Vaikka kävelytän sitä maneesilla, joka on lämmitetty ja kävelen vielä 10min kotiin saan kuivatella sitä siihen päälle tunnin.. Huoh. Nyt jos en alkuvuodesta saa sitä niin revin kyllä pelihousuni. Tai sitten on pakko taas vaan lainata kone joltain. En vaan tykkää lainailla klippereitä kun ne ovat niin kalliita sitten korvata jos hajoavat..


Tällä viikolla hyppään varmaan sunnuntai iltana tai sitten vasta maanantaina. Lähden Joulun viettoon perheen kanssa mökille, joten Aapo saa pärjätä muutaman päivän itsekseen :)


3 kommenttia

  1. Kiva kuulla pitkästä aikaa ihan perus treenikuulumisia! Voi karvaista Aapoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa Joulun pyhinä kirjoittaa lisää juttuja muistakin hevosista :)

      Poista
  2. Mitä suokeille kuuluu?

    VastaaPoista