maanantai 30. syyskuuta 2013

Heidi & JRS Alue Koulu

Nämä olivatkin mun ja Heidin tän kauden ekat kisat. Yleensä ollaan keskitytty hyppäämiseen, mutta nyt päätettiin tehdä uusi aluevaltaus, nimittäin aluekoulukisat. Ollaanhan me Heidin kanssa aikaisemminkin aidoissa oltu yhdessä, mutta ei koskaan muualla kuin seurakisoissa.


Aamu alkoi jo aika aikaisin, poni pakattiin autoon klo 8, jota ennen letitin sen. Kisapaikalla katsoin muutaman radan ennen omaa verkkaa. B3 ratsastettiin maneesissa, joten verkkasin ponin pikkumaneesissa. Aloitin käynnissä väistöillä ja avoilla ja huomasin ponin olevan tosi pahasti kiinni vasemmalle oikeasta ohjasta. 


Kun poni oli hieman kevyempi oikealta, siirsin sen raviin ja aloitin oikeassa kierroksessa. Poni tuntui oikein hyvältä, joten vaihdoin suunnan, jolloin ulko-ohjassa oli taas aivan liikaa kiloja. Asettelin ponia ulos ja tein väistöjä ja avoja, mutta mikään ei oikein auttanut. Kyllähän se keveni, muttei kuitenkaan tarpeeksi.


Jatkoin laukassa ja sain tehtyä aika hyvät nostot ja siirtymiset alas. Kun olin käynyt läpi been hommat laukassa, tein myös pari vastalaukkaa nivelillä, koska edelleen hieman mietin kummat kuolaimet ottaisin aahan. Kaikki toimi hyvin ja päätin kävellä hieman.


Ennen rataa tein vielä muutaman pysähdyksen ja noston. Halusin että poni on hereillä jalalle koko radan ajan, joten loin siihen juuri ennen omaa suoritusta pikkuisen enemmän painetta.


Tämä toimikin hyvin radalla. Poni ravasi isoa ja letkeää ravia hienossa tahdissa. Kaikki suorittaminen tuntui kivalta ja suht helpolta, koska aikaa oli niin paljon. Mitään rikkeitä ei radalla sattunut, mutta mitään ei esitetty ylivoimaisen upeasti. Rata oli kuitenkin hyvä ja tasainen ja tuomarit sijoittivat meidät sijalle 3 :)


Seuraavana oli vuorossa Heidin eka A:n rata. Verkkasin aika vähän, koska meillä oli jo se b alla. Jätin kankiketjun edellistä päivää löysemmälle, koska mulle jäi treeneistä sellainen olo, että se hieman vastusti kokoamisissa ohjaa. Tämä oli hyvä ratkaisu, koska poni pelitti verkassa ja radallakin oikein hyvin.



Ponin kunto vaan ikävä kyllä lopahti radalla aivan kesken.. Poni ravasi todella hienosti vielä verkassa ja oikeastaan vielä paremmin radalla ennen suoritusta, mutta radan alkaessa se hieman liimautui pohjaan ja jäin itse hieman yliratsastamaan sitä ja tahdista tuli nopea. Siitä tuomarit eivät kuitenkaan rokottaneet, mutta liikkeiden laatu kärsi kuitenkin sen takia.



Keskiravit eivät lähteneet radalla selän läpi ja ne jäivätkin ihan mitättömiksi. Koska tossa A2:ssa saa niin paljon pisteitä keskiaskellajeista ja niiden siirtymisistä, menetin sen vuoksi todella paljon pisteitä. Väistöihin olin itse tyytyväinen, mutta tuomareiden mielestä niissä olisi saanut olla takaosa paremmin mukana. Laukassa tehtiin ihan kiva ja tasainen duuni, mutta keskilaukkoihin tuomarit toivoivat vielä lisää pituutta vaikka laukka pyörikin hyvin.



Vaihto käynnin kautta oli mun mielestä hirmu hyvä, ja toinen tuomari antoikin siitä 6 1/2. Toisen tuomarin mielestä nosto tuli raviaskeleen kautta ja paperissa luki 4???!! Olin hieman ihmeissäni. Vastalaukat olivat tasaiset ja poni jäi hyvin takajaloille. Niistä tuli tasaisesti kutosta.



Tulokseksi saimme prosentteina 56 ja risat, joka oli juuri sen verran mitä ajattelin. Tuomareilla oli kuitenkin aika suuri näkemysero sijastamme. Toinen sijoitti mut sijalle 13. ja toinen 31. Toisen mielestä Heidi liikkui hyvässä muodossa ja aktiivisesti, toisen mielestä taas liian matalana ja hieman löysänä. Näkemyseroille ei mahda mitään ja sijoitus oli näin puolessa välissä luokkaa.

Poniin olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, joten sijoituksella ei tällä kertaa ole mitään väliä :) Ensi kisoja odotellessa!!

7 kommenttia

  1. Saitte kyllä prosentteja 55 ja risat ja toinen tuomari laittoi teidät sijalle 16 ja toinen sijalle 31. Prosenteissa eroa kolmisen prosenttia, joten ei nyt niin paljoa. Sijoitus 22/38. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta! Olen näköjään katsonut kipaa ihan kieroon ;) mutta tuloksillahan ei oikeastaan ole väliä koska poniin olin tyytyväinen :)

      Poista
  2. Kiva että tykkäät :) ja tervetuloa!!

    VastaaPoista
  3. ratsastat tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  4. selkä suorana ja hyväryhtisenä saisi ratsastuksesta varmaan enemmän irti :D ja näkisi varmaan eteenpäinkin jos kypärä ei roikkuisi silmillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti saisi :) ja kypärän alta näkyy oikein hyvin :)

      Poista